torstai 3. syyskuuta 2009

Mölkky Cupin loppusuoralla

Vaikka toissa keskiviikkona itse Cup jo ratkesikin Kapun voittoon, se pitää suosionsa. Minulla oli epäilykseni asiasta, ja olinkin todella yllättynyt kun eilen osallistujia oli mukana peräti 18 pelaajaa. Hienoa! Tästä saamme kiittää myös viime viikonlopun Mölkyn MM-kisoja Lahdessa, jossa tuli solmittua uusia mölkkytuttavuuksia. Tervetuloa uusille pelaajille. Näin pääkaupunkiseudun mölkkyaktiivit alkavat hiljalleen löytää toisensa. Tavoitteena olisi saada pelata ympärivuotisesti mölkkyä sarjamuotoisesti. Jätän raportoinnin MM-kisoista tuonnemmaksi ja keskityn eiliseen.

Pelimuoto oli se vanha tuttu, eli neljä alkulohkoa ja lopuksi raaka yhden pelin finaali 70 pisteeseen. Lohkovoittajina finaaliin menivät Kapu, Mikko, Q ja Kaitsu. Parhaina toisen sijan pisteillä mukaan pääsivät myös Heikki ja Jukka3. Heittojärjestys finaalissa perustui alkulohkossa kerättyihin pisteisiin ja oli sama kuin missä pelaajat luettelin. Erityismaininta Kaitsulle siitä, että hän oli ainoa jolta ei nähty finaalissa ohiheittoja. Jukka3 sen sijaan pelasi riskipelä ja heitti itsensä lopulta nollille. Peli kesti kaikkiaan kymmenen kierrosta. Kapu pääsi ensimmäisenä katkon paikkaan, mutta missasi mahdollisuutensa ohiheitolla. Samalla kierroksella Q katkaisi odotetusti vapaana lähellä olleen viitoskeilan kaadolla. Jos peli ei olisi katkennut tähän, olisi heti seuraavana ollut katkovuorossa Kaitsu. Eli varsin tiukaksi meni finaali lopulta.

Finaalin lopputulos
6 pistettä: Q (70)
4 pistettä: Kapu (61)
3 pistettä: Kaitsu (59)
2 pistettä: Mikko (48)
1 piste: Heikki (42)
ei pisteitä: Jukka3 (ei tulosta)

2 kommenttia:

Jussi kirjoitti...

Ympärivuotiselle sarjalle löytyisi kyllä kiinnostusta! Myös ei-sarjamuotoinen satunnaisempi pelailu voisi olla ihan hyvää ajanvietettä. Onko suunnitelmista tarkempia tietoja?

TV kirjoitti...

Talvisarja suunnitteilla parhaillaan. Laitan siitä kohta seuraavaan postaukseeni hieman esitietoa.