maanantai 31. toukokuuta 2010

Kesä alkoi

Kyläräätäli ei ole jaksanut päivittää blogiaan kun on tullut nautittua kesästä. Mölkyn SM-duppeli pelattiin 22.5. Sää suosi lähes kisan loppuun asti, jolloin jouduttiinkin sitten venyttämään hieman aikataulua raekuurojen pyyhkiessä Pirkkolan kisakenttää. Puitteita kehuttiin paremmaksi kuin viime vuonna ja järjestelytkin sujuivat oikein mainiosti. Kiitokset vain järjestäjäpuolen puolesta kaikille osallistuneille. Kisan tuloksen voi tarkistaa Mölkkyliiton sivulta tämän linkin takaa.

Nyt on käynyt pahemman kerran niin että järjestään olen joutunut jäämään sivuun näistä Helsinki Mölkky Cupin osakilpailuista. Näin käy tänäänkin, kun pelataan jo kolmatta osakilpailua. Kiitos kuitenkin tulosten toimittamisesta tänne "Kyliksen konttoriin". Viivästynyttä tilannepäivitystä pahoitellen tuonne marginaalin nyt on laitettu ajantasainen tilanne.

Totesinpa juuri että on vain alle kolme viikkoa siihen kun pelataan Saksan mölkkymestaruuskisat DMM 2010. Sinne on lähdössä Helsinki Mölkky Cupista tuttuja pelaajia joukkueellinen, eli joukkue Wanhat Parrat, jossa mukana allekirjoittanut, Jappe, Heikki ja Jukka(1).

Näin se mölkkykesä lähti käyntiin. :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Väliin tuntuu täälläkin jäävän Cupin taistelut. Pahaksi onnekseni maanantaisin pukkaa iltavuoroa ainakin heinäkuun alkupuoliskolle asti. Täytyy varmaan vaihtaa duunia, niin sais asiat tärkeysjärjestykseen?!?

"Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!"

Kovaa treeniä päälle, niin ollaan iskussa jälleen elokuussa!


-Mikko

Tony Vuori kirjoitti...

Sama homma, että ei oikein tunnu ehtivän. Oli puhetta että voisi koittaa porukalla katsoa tuonne syksylle vaikka toinen päivä. Mahdollisesti myös toinen kenttä, mutta pitää nyt katsoa jos Katri Vala tuosta vielä ehtii kohentua lisää.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, mää oon mielestäni tullut kerran toiseksi..

T. Toni

Tony Vuori kirjoitti...

Hmmm... mä tarkistan asian jahka selviän. Nyt pitää hakea sopiva hermotus tuohon huomiseen (anteeksi, tämänpäiväiseen) SM-singeliin.