tiistai 15. kesäkuuta 2010

HMC 2010 lähestyy puoliväliä

Tervehdys taas mölkyn ystäville. Alkuun pahoittelut Tontsalle että jätin pisteet huomioimatta tuohon kokonaistulostilanteeseen. Siellä se nyt komeilee 31.5. heitetty toinen sija, eli 8 pistettä. Eilen pelattiin neljäs osakilpailu ja ajattelin että tottahan toki jaossa on helposti pisteitä kun moni mölkkyäjä on myös kova penkkiurheilija. Kuitenkin meitä oli paikalla kaiken kaikkiaan kymmenen heittäjää ja näin mölkky voitti. Keke kuittaili alussa, että heidän porukallaan eli Rööperin Palikoilla oli neljä kärjessä kokonaispistetilanteessa. Nyt Tuisku ei ilmaantunut paikalle joten kärjessä on enää kolme heitä.

Eilen pelatun pelin tulokset
10 pistettä: Sami
8 pistettä: Jukka2
6 pistettä: Juha
5 pistettä: Keke
4 pistettä: Marko
2 pistettä: Tony
1 piste: Heikki

Olisiko tilanne HMC:n kärjessä toinen jos olisin päässyt aikaisempiin peleihin mukaan? Ehkei sentään, sillä tänä kesänä meikäläinen on kadottanut heittovireen täysin, mistä karmaisevin todiste oli "menestys" Lahden SM-singelissä viime lauantaina. Alkulohkon neljästä pelistä otin kokonaisuudessaan pisteitä vaivaiset 54. Ymmärtääkseni kukaan muu ei heittänyt noin huonosti. Kolme ensimmäistä kisaheittoani olivat ohi, keila 1 ja ohi. Tuossa vaiheessa tiesin että ensimmäinen peli menee treenatessa. Toisen pelin pääsin aloittamaan ja heitin pakasta ohi, minkä jälkeen tajusin että eihän tästä mitään tule ja heittelin ihan vain treeninä lisäkarsintoihin. Lisäkarsinnat oli hienosti ajateltu, sillä nyt sai mölkkyä viskellä koko rahan edestä. Kiitos hyvin järjestetyistä kisoista Sampoille.

Kisajärjestelyistä puheen ollen palaan vielä SM-duppeliin, jossa kisamenestykseni myös oli heikko. Toimin eräänlaisena kisarenkinä järjestelyissä ja mukavaa oli lukea jälkipalautetta, jota Pertti ansiokkaasti keräsi. Tuntuu että kaiken kaikkiaan kisat järjestettiin paremmin kuin aikaisemmin. Jatkoa ajatellen täytyy kuitenkin ottaa huomioon eräs merkittävä miinus, eli sää. Sade on yksi pottumaisimmista asioista mölkkykisoissa. Mölkky ja keilat vettyvät ja tulevat painaviksi vedestä ja hiekasta ja sitten vielä vaatteet kastuu. Ja tietysti jos tulee ison herneen kokoisia rakeita, niin eihän siinä voi pelata. Jos me oikein kovasti toivotaan seuraaviin kisoihin hyvää säätä, niin ehkä se järjestyy. Toinen miinus, ja erittäin nolo sellainen, oli pokaalien puuttuminen. Tällaista ei pitäisi käydä SM-kisoissa. Monella kisamenestyjällä kuitenkin on kotona ennestään hyllyt notkollaan pokaaleja, joiden rinnalla mitalit eivät oikein näytä juuri miltään. Pahoitteluni tuosta loppulässähdyksestä. Kisat koettiin kuitenkin onnistuneina ja viihdyttävinä sekä huolto ja tulospalvelu saivat kiitosta. Kiitokset onnistuneista kisoista kaikille mukana järjestämässä olleille. Kiitos myös telttafirmalle, joka antoi teltan pysyä kasassa sateensuojana vaikka raekuurojen vuoksi aikataulu venyikin yli.

Lopuksi esittelen itselleni aivan uuden lajin, eli mölkkygolfin. Eoilen jäätiin nimittäin Kapun kanssa pelaamaan Katri Valan hiekkakentälle kyseistä peliä, jossa keilat asetellaan kentälle heittäen ne sattumanvaraisesti eri suuntiin. Keilat heitetään mölkkaaren takaa, eli pelin aloituspaikalta. Pystyyn nostettujen keilojen sijainti merkitään piirtämällä hiekkaan jokin merkki, jotta kaatunut keila voidaan palauttaa paikalleen. Pelin kulku on se, että edetään kuin golfradalla heittäen mölkyllä ensin lähestymisheitto keilaan 1 ja sitten pyritään puttaamaan keila kumoon siitä kohtaa, mihin mölkky on jäänyt. Keksimme vielä senkin, että jos väärä keila kaatuu, saa siitä sakkopisteen. Jokainen heitto on 1 piste ja lopussa 12-keilaisen radan jälkeen vähiten pisteitä kerännyt on voittaja. Me nyt heittelimme keilat siis sattumanvaraisesti eri puolelle hiekkakenttää, mutta radan voi tosiaan suunnitellakin vaikeaksi, esim. laittamalla joitakin keiloja lähekkäin. Lisäksi haastavaa oli kun tuli niin sanottuja "hole in one" -mahdollisuuksia. Siinä kun lähtee yrittämään suoraa osumaa avausheitosta jonnekin kahdeksan metrin päähän eikä osu, voi tulla paljon sakkoa kentällä, jossa mölkky vierii kauas. Aivan loistava ajanviete ja vieläpä mahdottoman hyvää treeniä. Itse sain komeasti osuttua keiloihin pystymölkyllä 16- ja 17-metriset heitot. :) Mutta itse pelit voitti Kapu, myönnettäköön.

Ainiin, ja ihan lopuksi pitää vielä hihkaista että ensi viikonloppuna Kyläräätäli on Saksassa, Nürnbergissä. Siellä kisataan Saksan mestaruusturnaus ja nelihenkisiä joukkueita on mukana peräti 24. Sikäläisittäin isot kisat on kyseessä ja ennen kaikkea hieno tapahtuma.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ei mennyt mölkkygolf ihan oikeiden sääntöjen mukaisesti. Kurkkaas http://www.molkkygolf.fi/

Tony Vuori kirjoitti...

Haa, mölkkygolf on näköjään ilmiö. Täytyy tutustua tarkemmin noihin sääntöihin. Toistaiseksi on kehitetty vain omia eikä siinä olla niinkään lähdetty pelaamaan ihan kisaa. Kiitos linkistä.