keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Helsinki Mölkky Cup 2009

Mölkkyä on vuosia pelattu laajasti Suomessa ja kisoja on järjestetty jo ulkomaillakin. Varsinaista sarjaa tai cup-muotoisena mölkkyä on pelattu tähän mennessä tietääkseni ainoastaan Lahden Kortteliliigassa. Lahti on muutenkin hyvin keskeisessä asemassa ja edistänyt koko kansan mölkkyinnostusta järjestämällä vuosittain mm. lajin MM-kisat.

Mölkyssä voi menestyä harjoittelemattakin, mutta rutiinista ei ole lainkaan haittaa, kun osallistuu kisoihin. Jatkuvan harjoittelun mahdollistamiseksi on jo pitkään suunniteltu pääkaupunkiseudulle omaa koko kesän kestävää mölkkysarjaa. Nyt kun helsinkiläisestä WP ry:stä tuli Suomen Mölkkyliiton jäsen, ja saimme toukokuuksi mölkyn paripelin SM-kisat Helsinkiin, käynnistyi mölkkysarjan ideointi toden teolla.

Helsinki Mölkky Cup 2009 on nyt toteutumassa. Pelaamme kahdeksana keskiviikkona toukokuusta syyskuuhun. Lisäksi sovimme pitävämme keskiviikkoa yleisenä mölkkypäivänä, eli kun ei pelata Cupia, heitellään mölkkyä muuten vain. Cup-ojelmaan ja -sääntöihin voi käydä tutustumassa WP:n sivuilla: linkki.

Kisat alkavat aina klo 18, mutta kisapaikalle voi toki ilmaantua lämmittelemään jo aikaisemmin. Varsinaiset kisapelit pyritään pelaamaan tehokkaasti ja nopeasti. Cup-pisteiden kertymisiä seurataan mm. tässä blogissa. Helsinki Mölkky Cupiin osallistuminen ei maksa mitään, ei edellytä ennakkoilmoittautumista eikä edellytä WP ry:n jäsenyyttä.

Viime keskiviikkona heiteltiin Katri Valan puistossa (Kurvi) harjoitusmielessä leikkimielinen "osakilpailu", josta ei siis cup-pisteitä kerry. Heittäjiä riitti kahdeksan parijoukkueen verran ja hauskaa oli. Vastaan tuskin tulee tilannetta, ettei jokainen halukas pääsisi pelaamaan. Katri Valan puistossa on tilaa heittää useammassakin alkulohkossa (riippuen puiston muista käyttäjistä) ja joukkueet voivat koostua jopa neljästä heittäjästä. Joukkueet ja heittovuorot arvotaan, joten koskaan ei tiedä varmasti millaisessa joukkueessa tulee pelaamaan. Vaikka kisamenestystä tavoitellaankin, itse pelaaminen on tärkeintä.


Huomio!

Mölkyn paripelin SM-kisaan voi vielä ilmoittautua.

Urheilu-, Raittius- ja Walistusseura Wanhat Parrat – WP ry järjestää mölkyn SM-paripelit lauantaina 23.5.2009 Helsingissä Herttoniemenrannan urheilupuistossa Paasivaarankatu 9 klo 12:00 alkaen.

Osallistumismaksu 20 euroa/joukkue. Mukaan mahtuu 96 joukkuetta.Ilmoittautuminen osoitteeseen: smduppeli09(at)wanhatparrat.net

Ilmoita viestissä joukkueen nimi ja yhteystiedot sekä heittäjien nimet. Saat paluupostissa vahvistuksen sekä maksuohjeet. Ilmoittautumisaika päättyy 13.5.2009. Tarkempi ohjelma toimitetaan joukkueille myöhemmin .

Ei kommentteja: