keskiviikko 6. toukokuuta 2009

HMC-osakilpailu 1/8

Ensimmäinen Helsinki Mölkky Cup käynnistyi tänään klo 18 Katri Valan puistossa, Helsingin Sörnäisissä. Jo 16.30 alkaen oli heittäjiä kerääntynyt lämmittelemään. Kaiken kaikkiaan meitä oli 11 kisaajaa. Koska vielä ensimmäistäkään osakilpailua ei oltu vielä pelattu, otimme heti alkuun yhteisestä toivomuksesta käsittelyyn pienen sääntömuutoksen koskien pistelaskua.

Uusi sääntö koskien Cup-pisteitä
Jokaiselle osallistujalle lasketaan henkilökohtaiset cup-pisteet tuloksen mukaan. Jos pelataan joukkueessa, lasketaan joukkueen saama piste jokaiselle. Esim. Kun joukkue saa 3 pistettä, saa jokainen joukkueen pelannut jäsen 3 pistettä. Pisteitä jaetaan seuraavasti: 1. sija 6 pistettä, 2. sija 4 pistettä, 3. sija 3 pistettä, 4. sija 2 pistettä ja 5. sija 1 piste. Pisteet kertyvät kauden aikana.

Pelit pelattiin singelinä kahdessa lohkossa niin, että toisessa oli 5 heittäjää ja toisessa 6. Alkulohkoissa pelattiin kolme peliä 50 pisteeseen. Ensimmäisen pelin heittovuorot arvottiin. Toisen pelin heittovuorot menivät edellisessä pelissä kerättyjen pisteiden mukaan niin, että huonoimmilla pisteillä sai aloitusvuoron. Kolmannessa pelissä laskettiin kahden edellisen pelin pisteet yhteen ja eniten pisteitä kerännyt sai aloitusvuoron. Kaksi eniten pisteitä kerännyttä kummassakin lohkossa jatkoi finaaliin.

Finaali ratkaistiin yhdellä pelillä 70 pisteeseen. Finaalissa pelasi siis neljä heittäjää, joiden heittovuorot määräytyivät alkulohkoissa kerättyjen pisteiden mukaisesti niin, että eniten pisteitä kerännyt sai aloitusvuoron. Voittaja luonnollisesti voitti osakilpailun ja muiden finalistien sijoitus määräytyi kerättyjen pisteiden mukaisesti.

Finaalista ulos jääneet taistelivat jäljelle jääneestä yhdestä cup-pisteestä pelaamalla yhden pelin 50 pisteeseen. Tässäkin pelissä heittojärjestys määräytyi alkulohkojen pelimenestyksen mukaisesti niin, että eniten pisteitä kerännyt sai aloitusvuoron.

Vaikka pelisysteemi oli mahdollisimman tehokas, saimme aikaa kulumaan itse kisaan lähes kaksi tuntia. Molemmissa alkulohkoissa oli tiukat taistelut finaaliin pääsystä, ja ratkaisun hetket tarjosivatkin yksille helpotuksen huokauksia ja toisille pettymyksen kanssa kamppailua. Vaikka rutinoituja heittäjiä ja kisamenestystä keränneitä oli paikalla, eivät kaikki päässeet finaaliin asti.

Jämäfinaalin voiton vei Keke, ja vei samalla näin muiden finaalista pudonneiden edestä halutun cup-pisteen. Itse en tämän kummemmin osaa raportoida jämäfinaalia, kun keskityin osallistumaan varsinaiseen finaaliin, josta ei puuttunut dramatiikkaa. Tomppa haki riskillä pisteitä, ollessaan jo 22 pistettä jäljessä kärkeä pitävästä Kaitsusta, ja aloitti kohtalokkaan viivapelin: kolme viivaa ja ulos pelistä. Nollatuloksesta huolimatta päivän pelimenestys toi hänelle 2 cup-pistettä. Koska pelattiin 70 pisteeseen, siirtyivät keilat totuttua etäämmäs ja kahden viivan kuolemanpaikkoja nähtiin jokaisen finalistin pelissä.

Kirjuriksi siirtynyt Tomppa pääsi hetkeksi sekoittamaan peliä ilmoittamalla Terolle virheellisesti lopetuksen olevan käsillä, vaikka näin ei ollut. Liekö mies vielä ollut sokissa nollatuloksensa jälkeen? Tero haki kaukaa kutoskeilaa lopettaakseen, muttei osunut tähän, minkä jälkeen kävi ilmi, että vielä uupui oikeasti 16 pistettä. Tämä heittoa edeltänyt väärä tietohan tietysti jonkin verran vaikutti pelistrategiaan, muttei välttämättä johtanut siihen, ettei Tero voittanut, sillä useampi kierros vielä pelattiin. Lopulta Kaitsu voitti, mutta ei niin ylivoimaisesti kuin mitä pelin alku antoi olettaa. Tero tuli toiseksi kerättyään 66 pistettä. Kolmanneksi jäi Tony (eli mää) 54 pisteellä. Olin sen verran kaukana kärjestä, etten millään tahtonut ehättää ottaa kiinni. Tomppaa sen verran harmitti kirjurivirheensä, että oli valmis luovuttamaan yhden pisteen omistaan vääryyttä kärsineelle Terolle, mutta tähän ei emme suostuneet.

Cupin osakilpailuja pelataan kaikkiaan kahdeksan. Lopullisiin pisteisiin lasketaan mukaan kuusi parasta osakilpailun pistesijaa. Eli varaa on kämmätä tai jättää kilpailuja väliin. Seuraan cupin etenemistä tässä blogissa mahdollisimman nopeasti päivittäen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukava lukea Cup-uutisia. Kiitos värikkäästä selostuksesta.

T:TALEX

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Tonylle hyvästä raportista maailman ensimmäisestä mölkyn Helsinki Cupin osakilpailusta.

Jämäfinaalin vähäpätöisenä voittajana kerron lyhyesti kisastamme: se oli lyhyt ja ohi minimikierroksilla (5).
Lisäkseni siinä heittivät Heikki, Tuisku, JP, Jappe ja SS.

Kaikki mukaan ensi keskiviikon treeneihin!

keke

Tony Vuori kirjoitti...

Aivan, tosiaan unohtui mainostaa, että kesän aikana joka keskiviikko pelataan Katri Valan puistossa joko huvikseen tai sitten tosissaan. :) Voisi todeta, että jos noin klo 17 aikoihin ilmaantuu paikalle, niin silloin on jo porukkaa heittelemässä.

Ja kiitos Kekelle tuosta jämäfinaalin osallistujaluettelosta. Sittenhän oli vielä alkulohkoissa Janne, joka joutui kesken pelin poistumaan maalivahdin tehtäviin.

Anonyymi kirjoitti...

Ja ihan lajia tuntemattomille tiedoksi, Janne ei ole mölkkymaalivahti