maanantai 18. toukokuuta 2009

Pelialusta

Mölkkyä voi pelata millä tahansa kohtalaisen tasaisella alustalla. Kuvan nurmialusta ei ole parhaita mahdollisia, mutta kelpaa peliin. Hoidetulla nurmella keilat mahtuvat kaatumaan. Parhaana pelialustana pidetään kuitenkin hiekkakenttää.

Hiekkakentissä on huomattavia eroja, ja kisaan valmistautuessa onkin hyvä harjoitella eri kentillä. Kisoissa kotikenttäetu tarkoittaa todellista etua. On hyvä, jos tietää valmiiksi miten mölkky ja keilat käyttäytyvät kisa-alustalla. Alusta voi olla kimmoisa, eli mölkky kimpoaa helposti keilan yli osumatta siihen. Alusta voi olla myös pehmeä, eli kimpoamisia ei nähdä, mutta mölkky saattaa pysähtyä hiekkaan kuin seinään. Molemmissa tapauksissa heitto on syytä tähdätä suoraan keilaan, ei sen eteen. Pehmeällä alustalla etukentältä keilan siivoaminen kauas on vaikeaa, sillä alusta jarruttaa kaikenlaista vierimistä. Kovalla alustalla keilan taas voi helposti lyödä kauas. Pelialusta vaikuttaa siis huomattavasti valittavaan pelistrategiaan. Kenttä ei myöskään välttämättä ole tasalaatuinen, eli riippuu aivan siitä missä kohtaa kenttää heittää, miten mölkky ja keilat käyttäytyvät. Usein urheilupuistojen kentät on hoidettu hyvin ja ovat tasalaatuisia, mutta esim. koulujen hiekkakentiltä ei vaadita paljoa, ja taso vaihtelee.

Ja koska kyseessä on ulkopeli, myös eri sääoloissa on hyvä heitellä. Sateella sekä mölkky ja keilat vettyvät, ja tulevat raskaammiksi. Lisäksi märkä hiekka jarruttaa ja syö liikevoimaa mölkyltä ja keiloilta. Tämä vaikuttaa suoraan peliin ja siinä tehtäviin strategisiin valintoihin.

Tulevana viikonloppuna otellaan mölkyn paripelin suomenmestaruudesta Helsingissä, Herttoniemenrannan urheilupuistossa (Paasivaarankatu 9). Tuli eilen mieleen, että hyvähän tuo kenttä olisi käydä testaamassa etukäteen. Meitä on varmaankin muutama Helsinki Mölkky Cupin heittäjä siellä tiistaina klo 17 aikoihin aloittamassa pelejä. Tämä toimikoon avoimena kutsuna, eli tervetuloa mukaan heittämään. Tässä on tietysti pieni riski olemassa pelien suhteen, sillä ei olla selvitetty onko kentällä mahdollisesti jotain muuta toimintaa tuolloin. Mikäli on, niin sitten on kenties tyytyminen johonkin vapaaseen nurmialustaan. :)

1 kommentti:

Tony Vuori kirjoitti...

Vielä sen verran piti mainita, että keskiviikkona pelataan Helsinki Mölkky cupin toinen osakilpailu. Paikkana Katri Valan puisto. Kisa alkaa klo 18, mutta aiemminkin saa tulla paikalle lämmittelemään heittokättä. Itse lienen siellä noin 16.30.

Kisa on avoin, ja uusia heittäjiä ehtii hyvin mukaan. 7 osakilpailua siis jäljellä ja vasta yksi pelattuna. Kuusi parasta osakilpailua lasketaan kokonaispisteisiin.