lauantai 13. kesäkuuta 2009

Raportteja maailmalta

Nyt täytyymyöntää, että meni tämä Pirtti Open huonosti. Tosi kovatasoisia pelejä, mutta nyt en vaan pysty suoltaan raporttia. Menestystä ei tullut. Sen sijaan Jappe on jatkossa Nürnbergissä(!). Tässä hänen raporttinsa.
No nyt on saatu pelit käyntiin ja heti voidaan todeta hyvät uutiset. Pääsin huomisiin välieriin heittelemään. Pelaajia yksilö heittoon oli ilmoittautunut yhteensä 6 kappaletta.
Pelasimme 5 kierrosta eli kerran kukin pelaaja toista vastaan. Huomisiin välieriin pääsi yhteensä 4 pelaajaa. Voitin 4 peliä. Ilolla voin todeta että välillä heitot onnistuivat tosi hyvin vaikkaan pitkää putkea onnistuneille heitoille ei päässyt tulemaan.

Olen tuntenut itseni täällä todella tärkeäksi kun olen esitellyt itseni niin kaikki ovat todenneet ai sinä olet se Jari. Eli ainoa pelaaja Suomesta tulleena.

Nyt olen hotellilla kirjoittamassa tätä raporttia koska tästä täytyy rientää illlanviettoon joka alkaa 7 aikaan paikallista aikaa. Toivottavasti kamera kestää tänä vuonna iltajuhlan. Säästä voin todeta sen verran että nyt näyttäis olevan sellainen 21 astetta mutta huomiseksi on luvannut 30 ilman tuulta ja pilven hattaraa. Maanantaille on sitten kuulemma tulossa taas vesisadetta. Käsivarret ja naama on punaiset kuin paloauto jo tänään mutta huomenna täytyy olla vielä varovaisempi aurinkon kanssa.


Jappe

Ei kommentteja: